Toinen Evankeliumi? - 2
(Another Gospel? 2)

Viime viikolla puhuimme siitä asiasta, että monet eivät enää saarnaa parannuksen tekemisestä osana evankeliumia. Tällä viikolla haluan tutkia toista syytä, miksi parannuksen tekeminen ei ole enää osana sitä sanomaa, josta on tullut niin suosittu tänään.

Jos ihminen olisi alun perin hyvä ja kelvollinen Jumalalle, niin silloin ei olisi tarvetta parannuksen tekemiseen. Ja tämä on juuri se ongelman ydin.

Parannuksen tekemistä ei enää saarnata koska saarnaajat eivät enää usko syntiin, ja että ihminen on syntinen perusolemukseltaan. Ero on nyt siinä, että ihminen on perusolemukseltaan hyvä ja tarvitsee vain Jumalan apua parantamaan perushyvyyttään saavuttaakseen täyden kykynsä. Eivät tietenkään saarnaajat halua puhua siitä, että ihminen on syntinen, koska sellainen sanoma ei täytä kirkon penkkejä ja kolehtihaaveja. Jokainen haluaa kuulla, että hän on jo hyvä ja hänessä on paljon kykyjä ja Jumala haluaa vain pelastaa hänet. Ihminen haluaa tuntea itsensä hyväksi ja vieroksuu sanomaa, että “kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”.

Muutama viikko sitten katsoin televisiosta erään kuuluisan evankelistan, Chuck Yeagarin haastattelua hänen omassa kirkossaan. Yeagar pidettiin loistavana esimerkkinä ja sellaisena yksilönä, josta toiset voisivat ottaa mallia. Mutta tuossa koko haastattelussa, joka kesti 10-15 minuuttia, sankari ei maininnut kertaakaan Jumalaa, Jeesusta tai mitään uskoon liittyvää. Hän vain selitti kuinka hän oli saanut aikaan noita ihmeellisiä asioita omilla kyvyillään, päättäväisyydellään ja pitämällä päänsä kylmänä paineiden alla. Ei hän maininnut luojaansa tai häntä, joka antoi hänelle elämän. Täten tuon saarnamiehen ja vieraan mukaan me emme tarvitse Herraa tai hänen Henkeään, kunhan vain olemme positiivisia ja teemme kovasti työtä. Ihminen on hyvä, todella niin hyvä, että hän voi nostaa itsensä ylös kengän nauhoillaan.

Eräs suosituimmista kirjoista tänään kertoo meille, että villi, lihallinen ja eläimellinen puolemme on hyvä ja täytyy löytää uudelleen ja kehittää sitä. Siis, meidän on löydettävä se villi syvältä itsestämme! Tämä ei ole maallinen kirja; se on niin sanottu hengellinen kirja, johon on otettu tueksi muutamia Raamatun paikkoja; sitä myydään kristillisissä kirjakaupoissa ja saarnaajat mainostavat sitä.

Me emme enää usko sitä totuutta, että ihminen ilman Jumalaa on ilman toivoa ja on kadotettu ja tarvitsee Pelastajaa. Daavid sanoo, että me olemme synnissä siitetyt ja synnissä syntyneet (Ps..51:7). Luonnostamme me teemme väärin ja me teemme hyvää vain silloin, kun siitä on meille hyötyä.

Itsessämme me olemme arvottomia, eikä Jumalan olisi tarvinnut meitä pelastaa. Hän pelasti meidät suuresta laupeudestaan ja armostaan. Ja se ainoa arvo, mikä meillä on, on hänen antamaansa. “...niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” (Ps.8:5). Oi kunpa voisimme nähdä itsemme sellaisen kuin Jumala meidät näkee. “Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen” (Jer.17:9). “Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room.7:18). “Me vaelsimme eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen” (Jes.53:6).

Ongelma on siinä, että me olemme niin pahoja, että meissä ei ole mitään, mikä voitaisiin hieman korjata ja vähän kaunistella. Me tarvitsemme uudelleen luomisen ja ainoastaan Jeesus Kristus voi tehdä sen ristin työn voiman ja ylösnousemuksen kautta. Kun Jeesus sanoi Nikodeemukselle, joka oli hyvin uskonnollinen ihminen, että hänen on synnyttävä uudelleen. Vain evankeliumi on Jumalan voima, joka pelastaa. (Room.1:16). Totuus on se, että Jumala ei hyödynnä meidän luonnollisia kykyjämme; mutta: “Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut” (2.Kor.5:17).

Tämä ihana Jumalan työ ei voi toimia ellemme me luovu omista parantamisyrityksistämme, käännä selkäämme väitteille omasta hyvyydestämme, polvistu ristin juurelle ja huuda Häneltä armoa. Vain silloin kun olemme valmiit menettämään kaiken ja kuolemaan itselle ja maailmalle, valtava Jumalan voima valtaa meidät ja tekee meidät uudeksi. “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään” (Joh.12:24-25).

Tullaksemme pelastetuiksi meidän on nähtävä syntimme, tehtävä parannus, ja uskottava häneen, ja häneen ainoastaan. Ilman sitä meistä tulee virallisia ja uskonnollisia ja voimme näyttää hyviltä uskovilta, mutta olemme vielä synneissämme, emmekä näe koskaan Jumalan valtakuntaa.

En kätteni työllä
voi täyttää lain vaatimuksia
Vaikka intoni ei tunne lepoa
Vaikka itkisin iäti
Ei se syntiäni poista
Sinä pelastat, vain Sinä.

En voi tuoda käteni työtä
Vain riipun ristissä
Alastomana pyydän sinulta pukua
Avuttomana etsin armoasi
Saastaisena lähteelle riennän
Pese minut Vapahtaja, tai minä kuolen.